23. maaliskuuta 2014

Kiukuttaa

Tällä hetkellä oon niin kiukkunen, että periaatteessa on ihan tyhmä tulla edes postaan, koska tästä ei voi mitään järkevää tekstiä saada aikaan. Noh, koska nyt kerran alotinki nii kokeillaas nyt jotain rustailla. Kenties avautuminen helpottaa oloa.

Miksi oon kiukkunen? Lähinnä siksi, että hermot menee täällä pienessä tönössä. Olen marissut tästä samasta aiheesta ennenkin, mutta marisempa uudestaan. Eli asustelen periaatteessa puoliks kotona vanhempien ja siskon luona ja puoliks poikaystävällä. Yleensä oon aina päivät kotoo ja illat/yöt poikaystävällä. Meillä tää kotitalo on äärettömän pieni. Täällä ei voi edes kuiskata, ettei toinen kuule vaikka ois toisessa päässä taloa. Tänään tuntuu, että kaikilla täällä asustavilla on paska päivä. Kaikki kiukkuilee ja tiuskii ja ARGH. Haluaisin keskittyä blogin kirjoittamiseen tai pariin koulujuttuun, mutta se on lähestulkoon mahdotonta, koska ei täällä ole omaa rauhaa, eikä sekuntiakaan hiljaisuutta, kun koko lössi on paikan päällä. Pitäis vaan suosiolla jättää keskittymistä vaativat hommat semmosille ajankohdille, että ois yksin kotona, mutta sekin on niin harvinaista herkkua, että enpä mää mitään sais tehtyä jos oottaisin omaa rauhaa. 

Tiedättekö te tätä raivostuttavaa tunnetta, kun tuntuu, että pää räjähtää aivan justiinsa...

1,2,3..10.. Ei auta vaikka kuinka laskis kymmeneen. Ehkä mä suosiolla lätkäsen tähän postauksen loppuun poikien villit leikkikuvat tän päivän lenkiltä ja kaivaudun johonki peittojen alle ennenku oikeesti räjähdän. Olkaa onnellisia te, joilla on omarauha edes jossain.

Ja ainiin.. ! Tämän päivän ajan saatte vielä heitellä niitä kysymyksiä sitä kysymyspostausta varten. Huomenna ainakin alotan niihin vastailemaan.

 photo DSC08619_zpsc4dfeee8.jpg  photo DSC08596_zps50e8f690.jpg  photo DSC08590_zpsf13464f9.jpg  photo DSC08560_zps5c6906b1.jpg

6 kommenttia:

  1. toi on kyllä tosi raivostuttavaa jos ei saa edes hetken rauhaa omien ajatustensa kanssa, vaan aina on joku vieressä tekemässä jotain ja häiritsemässä. toivottavasti kiukutus laantuu kun kuulet että mä jään seurailemaan sun blogias! tykästyin ihan ekana tohon banneriin ja heti seuraavaksi sun ottamiin kuviisi!

    http://riikkarawr.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla :) Toivottavasti viihdyt lukijana. Minäpäs käyn kurkistamassa sinunkin blogiasi !

      Poista
  2. ää apua ihania koiria sulla! ja toivottavasti et oo nii huonolla tuulella enää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, kiitos :)
      Hyvin nukutun yön jälkeen kiukkuilu on poissa, onneksi!

      Poista
  3. Se on kyllä turhauttavaa kun ei saa rauhaa. :/ Miekin oon nii tottunu hiljasuuteen kun asun omillani, et tuntuu et porukoilla on aivan kauhea meteli ku vaan 3 ihmistä puhuu koko ajan. Tuntuu välillä, että korvat halkee. :D

    Ja taas kerran hauskoja kuvia. :D Edellisenkin postauksen kuva oli niin ihanan ilmeikäs. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kämppä ois kyllä mahtavaa. Varmaan aluks ois kyllä melko outoa, ku sitä omaa rauhaa oiski yhtäkkiä saatavilla kokoajan :D Ja kiitos kehuista !

      Poista