5. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, 5. luukku - Antamisen aikaa



Jouluhan on tunnetusti antamisen aikaa. Joululahjathan kuuluvat hyvin olennaisena osana jouluun. Hyvin monet hankkivat läheisilleen joululahjoja tai tekevät niitä itse. Parhaat lahjat ilahduttavat niin lahjan saajaa kuin antajaakin. Mistä moinen lahjan antamisen perinne on sitten lähtöisin? Itse en nyt kuluta aikaani sen tiedon hankkimiseen, mutta ainakin olen kuullut, että kristinuskon mukaan tämä perinne on lähtöisin niistä Itämaan tietäjistä, jotka toivat lahjoja Jeesus-lapselle. 

Noh, oli miten oli tämä joululahjaperinteen historia, mutta minä ainakin tykkään antaa, sekä tottakai myös saada lahjoja. Pienenpänähän joulussa millään muulla ei ollut väliä, kunhan sai niitä lahjoja, joita oli toivonutkin. Nykyään lahjojen saaminen ja antaminen on vain osa sitä joulun kokonaisuutta. Läheisiä on mukava ilahduttaa lahjoilla ja tietysti on mukava ilahtua saamistaan lahjoista. Minulla on tapana antaa lahjat Kodalle, poikaystävälleni, pikkusiskolleni, äidilleni, isälleni ja kummipojalleni. Viime jouluna tein itse lahjat myös kummitädilleni, sekä mummulle ja pappalleni. Saa nähdä väsäänkö heille tänäkin jouluna jotain kivaa! Niin ja ilahdutanhan minä joululahjalla myös yhtä teistä lukijoista, joka arvonnan voittaa. 

Haha. Muistuipa tässä mieleeni, että pienenä pikkusiskoni kanssa selasimme yhdessä kaikki kotiin saapuneet lelulehdet läpi ja valitsimme joka ikiseltä sivulta yhden lahjatoiveen, jonka myös laitoimme listaan ylös. Listat olivat siis valtavan pitkiä ja ne laitettiin sitten ulos terassille, että tonttu ne sieltä löytäisi. Vielä tänäkin päivänä tykkään väkertää lahjatoivelistaa, vaikka en ihan samalla taktiikalla kuin pienenpänä. Tämän joulun lahjatoivelista näytti tältä:

 photo _DSC1928_zpsc760454b.jpg

Elikkä suurimmaksi osaksi tuommosta tavaraa jota oikeasti tartteiskin. Jonkun sortin action kamerakin on kyllä ollut haaveissa, joten siksipä sen toivelistaankin ylös kirjasin, vaikka se ei mikään "PAKKO SAADA" -juttu olekaan. Saapas sitten nähdä mitä kaikkea kivaa sitä paketeista sitten löytyykään jouluna!

Itse olen kerennyt hankkimaan lahjoja jo pikkusiskolle, sekä kummipojalle. Vielä täytyy siis muutamat lahjat löytää. Tai tiedän kyllä jo mitä kenellekin vielä hommaan. Täytyy vain pistää tilaukseen. Tonttumaisiin puuhiin, eli lahjojen paketointiin olenkin kerennyt syventyä jo oikein urakalla, nimittäin edellisennä työviikollani päiväkodissa ahkeroin ja paketoin ainakin yli 40 lahjaa! Paketointi on hauskaa puuhaa. Ainakin jos paketoitavat lahjat ovat helpon muotoisia. Olettekos te jo kerenneet pistää lahjoja pakettiin tai hommaatteko yli päätään lahjoja läheisillenne? Entäs oletteko itse toivoneet jotakin lahjaksi? Kertokaahan toki!

 photo _DSC1931_zpsced6459d.jpg

4 kommenttia:

  1. Hahah, me kans selattiin aina ne lelulehdet mun isosiskon kanssa, ja joka sivulta ympyröitiin jotain mitä haluamme, ja kirjoitimme nimemme siihen.... :D Eihän niistä tietenkään saatu kuin ihan pieni osa, mut se oli vaan kiva haaveilla että jos saisikin kaiken mitä haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä että muutkin lapset olleet ahkeria lahjojen toivojia! :D

      Poista
  2. Mäkin muistan pienenä selanneeni lelulehtiä. Ja muistan, kun jossain vaiheessa oli tosi hienoja ja uus juttu OBH-Nordican kodinkone"kopiot". Tää tais olla joulu, kun mulle oli kerrottu, ettei pukkia oikeasti ole, ja sitten joulun jälkeen isä tuli kertomaan mulle, että se oli etsinyt ko. tuotteita ihan oikeiden kodinkoneiden joukosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :DD Mäkin muistan, että vanhemmat on joskus kertoneet tuskaisesti etsineensä jotain tiettyjä juttuja mitä on listassa ollu.

      Poista